Rakkaudesta kantamiseen

Rakkaudesta kantamiseen

torstai 17. joulukuuta 2015

Vanamo Kide Tuli


Liinalapsen Vanamo Kide Tuli-  kantoliina on 100% GOTS- sertifioitua puuvillaa. Siinä on punaista ja valkoista puuvillalankaa kauniissa graafisessa kuviossa. Langat tulevat Saksasta.Innoitus Kide- kuvioon tuli Liinalapsi Oy:n perustajan Niina Hallikaisen ihailusta vanhoja suomalaisia käsinkudottuja puuvillatekstiilejä kohtaan. Tekstiilisuunnittelija Karkelo teki suunnitelmat Vanamon Kide-mallille. Käytössä koko 6 eli 4,6m. 

Kide Tuli on keskipaksu puuvillaliina( kankaan tiheys 262g/m2 ennen pesua ja pesun jälkeen 298g/m2), joka sopii niin pienelle vauvalle kuin isommalle taaperollekkin. Itse olen käyttänyt tätä eniten alkutalven aikana merinovillaa sisältävän Solki Usvan lisäksi, sillä ne sopivat hyvin kosteillekkin ilmoille.
Olen käyttänyt eniten edessä kietaisuristiä ja takana perusreppua,yksi kerros riittää. Liina on sen verran pehmoinen, että muumiosidontakin onnistuu takin päälle. Kiristely melko helppoa, kevyesti viistotut päät saavat aikaan keskikokoisen solmun, joka ei häiritse selänkään puolella. Solmuttomat lopetukset onnistuvat ja rengaskin pysyy ihan hyvin paikoillaan. Melko anteeksiantavainen sidottava tukevuuteensa nähden.

Mieluiten ulkona kannan kuitenkin perusrepulla. Peppupussi pysyy hyvin paikoillaan ulkovaatteidenkin kanssa, kangas ei ole liukasta, ennemminkin tahkeaa. Iso kuviointi myös vähentää liinan liukkautta. 
Pidän tämän liinan väristä, ulkonäöstä ja sen rakenteesta. Hieman tahkea, tukeva, mutta silti pehmoinen. Uusi liina kesyyntyy melko helposti käytössä, silitys ja letittely nopeuttavat sitä. 

Neiti 1,5v lähdössä pururadalle rattaiden kanssa.


Matkalla iski uupumus ja tyttö siirtyi syliin lepäämään.





Tänä vuonna täällä Turussa ei ole päässyt pahemmin lumesta nauttimaan.  Koko 6(4,6m) riittää itselleni ulkovaatteiden päälle taaperon kanssa juuri ja juuri taakse solmuun, mutta solmu on miellyttävämpi edessä jolloin häntää jää jäljelle. Seiskalla saisin paremman solmun taakse ulkovaatteissa. 
Tällä hetkellä Kide Tuli- liinaa saa ostettua ainoastaan käytettynä, verkkokaupasta ne ovat loppu.









Pinosta tyttäreni valitsee tämän liinan, joka onkin pinon päällimmäisenä. Tykkään myös itse kovasti, ihana liina!


Kaupungilla asioilla.



Väsynyt neiti nukahti rinnalle <3


2 kommenttia:

Mukavaa, jos jätät viestin vierailustasi :)