Rakkaudesta kantamiseen

Rakkaudesta kantamiseen

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Solnce Phy Lagoon



Kesällä sain väliaikaisen vaihdon kautta testattua tätä ihanan turkoosinsävyistä liinaa, jossa on mukana puuvillan lisäksi myös merilevää. Tämä on ensimmäinen testaamani liina, jossa merilevää. Sopi hyvin kesällä käytettäväksi.

Liina on keksipaksu, ja toimi hyvin muumiossa taaperon kanssa. Liinassa kaunis auringossa hehkuva kiilto <3



Phy Lagoon, koko 6, 90% egyptiläistä puuvillaa ja 10% merilevää. 290g/m2.   Hinta uutena 290€



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Silke Heks kyläilemässä

Sain ihanan mahdollisuuden testata ensimmäistä kertaa käsinkudottua liinaa viikon kyläilyn muodossa.Juhannuksena sain liinan edelliseltä testaajalta ja tämä oli kyllä tukeva, ja ihanan kuohkea liina. Olen tottunut viistottuihin päihin mutta kyllä tämänkin kanssa solmiminen onnistui :). 
Värit kauniit, ja erityisesti kannettavan mieleen. Pieni sydänkuvio on kyllä todella kaunis kudonnassa, oikein unelmaliina violetin ja pinkin sävyistä pidävälle. Vähän harmitti, kun kuulin että tämä liina oli tehnyt jo kauppansa, olisi tehnyt mieli ostaa itselle. Kantaminen on selvästi vähentynyt, ja nyt tykkää kantaa niillä todella ihanilla liinoilla. 

Saksalainen Silke Heks Dorenburg Violet Hearts (arvo~400€), loimi cottolin, kude merseroitua puuvillaa. Pellava antaa liinalle mukavasti tukevuutta, muttei ole ollenkaan tönkkö,vaan ihanan pehmoinen. Ehdottomasti taaperokelpoinen :).



Nykyään kutoskoko valikoituu käyttöön ehkä eniten. Perusreppua tulee enää harvemmin käytettyä, lempisidontani taitaa olla nykyään muumio kerkkikepillä, tai minimuumioksi sitä taidetaan nykyään kutsua (double hammock with candycanechestbelt/DHCCCB).
Se on tukeva pidempäänkin kantoon painavamman lapsen kanssa ja on musta tosi kivannäköinen sidonta.