Rakkaudesta kantamiseen

Rakkaudesta kantamiseen

tiistai 19. tammikuuta 2016

Vanamo Solki Tuisku


Olen kuukauden verran käyttänyt Vanamon Tuisku- liinaa kauniilla Solki- kuviolla. Minulla on koko 4, joka on ulkovaatteiden kanssa sopiva moneen sidontaan. Helpompi kuljettaa mukana, kuin esimerkiksi kutosen liina ja ulkona lyhyemmän liinan sitominen on helpompaa. Nyt talvisaikaan on tullut kannettua paljon myös ulkona. Taaperoni on noin 82cm ja 11kg. Edessä olen käyttänyt paljon keskeytettyä kietaisuristiä, sisällä jonkin verran poppin's hip carrya lonkalla kantaessa. Se on kiva sidonta erityisesti pienemmän vauvan kanssa, mutta kiva myös pienen taaperon kanssa kunhan saa kunnolla kiristettyä. Tuisku on melko tahkea liina, erityisesti valkoiselta, nurjalta puolelta,mutta pysyy erinomaisesti paikoillaan.Solmittomiin lopetuksiin oivallinen liina, mutta toimii myös renkaan kanssa. Harmaa puoli alaspäin liina liukuu helpommin esimerkiksi selänylityksissä paikoilleen mutta yleensä pidän tahkeamman puolen sisäpuolella.

Pellavan olemassaolon huomaa, ja se tuo tukevuutta liinaan. Sitä on kuitenkin sen verran vähän liinassa, että tuntuu minun hartioillani aika kivalta. Varmasti myös silkki ja villa sekoituksessa pehmentävät sen verran, että tuo pellava ei tunnu samalla tavalla. Tykkään tästä enemmän kuin kokeilemistani  puuvilla- pellavasekoitteista. Niissä onkin lähestulkoon puolet ollut pellavaa. Tämä on ensimmäinen kokeilemani liina, jossa on mukana silkkiä. 

Paksu, tukeva, mutta silti pehmoinen liina.  Erinomainen lyhärinä, sillä yksi kerros lapsen päälle riittää perusrepussa.Kaksi kerrosta menee myös ihan mukavasti muumiossa. Olen tehnyt hieman erilaisilla lopetuksilla muumiosidontaa, ja sitonut solmun toiselle olalle tai tehnyt yhden olan sidontana double hammock rebozon. Shepherd's carrya olen myös käyttänyt, siihen riittäisi hieman lyhyempikin liina.





-Kantoliinan koko 4 eli 3,6m
-Koon 4 hinta 179€
-Harmaa-valkoinen
-29% luomupuuvillaa, 36% villaa, 21% silkkiä, 14% pellavaa
-Neliöpaino ennen pesua 282g/m2 ja pesun jälkeen 306g/m2
-Käsinpesu viileässä, villalle ja silkille sopivalla pesuaineella(kuivatus narulla/lappeellaan)
-Silitys yhdellä pisteellä
- kantoliinan löydät osoitteesta www.liinalapsi.fi

Kävimme perheen kanssa Turun linnassa. Neiti käveli välillä, mutta väsyessään tuli taas kyytiin.
Kaunis harmaa sopi myös joulun pyhinä käytettäväksi.

Yhden olan muumio rengaslopetuksella.

Viimein on lunta maassa, ja sain kuvan liinasta lumituiskussa <3

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Päivä 10: Poppin's hip carry

Tämä lonkkasidonta on kivan näköinen ja tässä kaksipuolinen liina on edukseen.
Enemmän kuitenkin pienen vauvan sidonta.


Liina Vanamo solki Tuisku koko 4 

lauantai 9. tammikuuta 2016

Päivä 9: Hüftslinge eli robin's hip carry

Tätä lonkkasidontaa tuli käytettyä esikoisen kanssa, nykyään erittäin harvoin.


Liina Vanamo solki Huurre koko 6

perjantai 8. tammikuuta 2016

Päivä 8: Rebozo Hip Carry

Tämä lonkkasidonta slipknotilla on eniten käyttämäni lonkkasidonta tällä huivilla. Hankintalistalla on uusi lyhäri, varmaankin koossa 3. Kyydissä nukke, sillä oma lapseni nukahti ajoissa sänkyyn.


torstai 7. tammikuuta 2016

Päivä 7: Simple Hip Carry



Lonkkasidontoja käytän usein lyhyisiin siirtymiin taikka kaupassa ja ruokaa laittaessa. Lyhärinä minulla on thaimaalainen huivi, noin kaksimetrinen. Sillä saa juuri sopivasti tässäkinyksinkertaisessa lonkkasidonnassa tuplasolmum tehtyä, solmu taakse keskelle ja lapsi kyytiin, yläosan taitto ja valmista. Helppo ja nopea. Pidemmässä kannossa käytän tukevampaa liinaa ja mielellään molemminpuolista sidontaa.







keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Päivä 6: Front Torso Carry

Tässä sidonnassa liina sidotaan kuten perus kietaisuristissä, mutta normaalisti olkapäiltä menevät liinanpäät menevätkin käsivarsien alta. Tätä kokeilin ensimmäistä kertaa ja oli yllättävän tukeva. Lapsi tulee melko alas, mutta imetyksen kannalta juuri hyvään kohtaan. Neiti nukahti nopeasti liinaan. Nelosella sain juuri sidonnan tehtyä, vitoskoolla jäisi enemmän häntää.
Liinan kerrokset voi levittää lapsen päälle, jolloin sidonta on tukevampi, tai halutessaan jättää ne köysiksi.



Vanamo Classic Rainbow Purple Diamond 4

tiistai 5. tammikuuta 2016

Päivä 5: Kangaroo carry eli masureppu

Tätä tulee käytettyä melko harvoin. Ihan kiva sidonta, enemmän minusta pienemmän kanssa kunhan kiristelyn oppii.
Kantoliina Vanamo Solki  Huurre

maanantai 4. tammikuuta 2016

Short cross carry



Päivän sidonta short cross carry. Tämän sidonnan olen nähnyt mutta sitä ei ole tullut käytettyä aiemmin,ainoastaan irtorenkaan avulla olen käyttänyt aj siinä helpompi kiristää. Tämä on kuitenkin helppo sitoa valmiiksi,kunhan oppii arvioimaan sopivan tilan omalle lapselle jotta ei sidontaa tarvitse kiristellä. Minun sidontani jäi vähän löysäksi ja olkapäiltä liinan kääntö auttoi jonkin verran napakoittaen sidontaa. En ole kyllä tottunut käyttänään niin paljoa solmua sivulla.

Liina Vanamo Solki Tuisku koossa 4,ihana liina!


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Päivä 3: Front Cross Carry eli tuplaristi

Tätä sidontaa tulee käytettyä aika paljon varsinkin ulkoillessa jos tyttö haluaa matkustaa edessä.








lauantai 2. tammikuuta 2016

Päivä 2: Semi-fwcc

30 päivää ja joka päivälle eri sidonta :)
Yritän muistaa joka päivä lisätä kuvan!

Yhden olan sidonta slipknotilla.melko mukava taaperon kanssa, kolmosen liina riittäisi useimmille.itselläni nyt nelosen liina ja häntää jää jonkin verran,hieman lyhyempi olisi käytännöllisempi. Helppo löysätä sidontaa imetystä varten.uudelleen kiristys onnistui kohtalaisen hyvin imetyksen jälkeen,mutta löysääminen oli helpompaa.

Liina Vanamon classic Rainbow Diamond Purple. Kaunis timanttikudottu liina leveillä raidoilla.


perjantai 1. tammikuuta 2016

Päivä 1: FWCC

Päätin lähteä mukaan sidontahaasteeseen, jossa 30:nen päivän ajan käytän eri sidontaa. Kuvat pyrin julkaisemaan samana tai viimeistään seuraavana päivänä.

Ensinmäisen päivän sidonta FWCC(front wrap cross carry) eli kietaisuristi.
Levitettynä ja levittämättömänä. Tätä sidontaa käytän paljon. Taaperon nukkuessa usein levitän liinaköydet,jolloin sidonta tuntuu vielä tukevammalta. Lyhyemmissä kannoissa käytän useimmiten levittämättömänä. Hyvä ja helppo perussidonta.

Levittämätön kietaisuristi,liina Ellevill Zara koko 7.

Levitettynä.


Vanamo Karpalo white, puuvilla-pellava, koko 6

Vanamo Solki Tuisku, koko 4