Rakkaudesta kantamiseen

Rakkaudesta kantamiseen

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Vanamon jäljillä








     Nenäpäivän keräystä varten päätin lähestyä turkulaista, kantovälineitä valmistavaa yritystä, Liinalapsea. Liinalapsi lähti mielellään mukaan tekemään hyvää, ja lupasikin kertalahjoituksen lisäksi
5% nenäpäiväviikon myyntituotosta keräyksen hyväksi.
 
 Olen aiemminkin miettinyt, miten Vanamo- kantoliinat oikein saivat alkunsa ja mieleeni heräsi paljon lisää kysymyksiä. Siitä se ajatus sitten lähti, ja sain hienon mahdollisuuden haastatella Niina Hallikaista, Liinalapsi oy:n perustajaa mukavan teehetken äärellä, Liinalapsen toimitiloissa Turussa.





Liinalapsi perustettiin keväällä 2008. Mistä kaikki sitten lähti?



   Turussa, Nummen kaupunginosassa, vanhan puutalon kellarikerroksessa, toimi Katin puoti.
Niina oli sieltä joskus ostanut kantopussin esikoisen kantamista varten. Jostakin syystä hän ajautui samoille nurkille myöhemmin udelleen. Hän kuuli, että Kati oli lopettelemassa puodin pitoa.

Niinalla oli muhinut päässään haave eläinkaupan perustamisesta, mutta se ei kuitenkaan ollut johtanut mihinkään. Nyt, lapsen myötä, oli tullut hurahdus kantamiseen ja kantoliinoihin. Perheessä kannettiin paljon. Syntyi uusi idea; Kantoliinat!




Niina lähetti sähköpostia Katin puotiin, josko hänellä olisi kiinnostusta myydä puoti Niinalle.
Pienen googlailun jälkeen Niina huomasi, että Katin puodin myymät Girasol-kantoliinat olivat aika suosittuja, ja niitä myytiin myös ulkomaille. Se oli tärkeä asia, että on myös mahdollisuus saada myyntiä ulkomaille.


Niina hankki Katilta oikeudet Girasol Exclusive-malleihin (mm.earthy rainbow,chococabana)
Katin puoti oli ensimmäinen, joka halusi Girasolilta oman mallin. Ensimmäinen Girasolin Exclusive oli siis Earthy rainbow. Siitä tulikin hieno ja vaikuttavan näköinen.
- Earthy Rainbow - malli oli Katin suunnittelema. Chococabana- malli tuli suunnittelukilpailun tuloksena. Muista Katin malleista en muista, kenen suunnittelemia ne olivat, pohtii Niina.


Myöhemmin Liinalapsi on valmistuttanut Earthy Rainbowsta useita eri variaatioita, kuten esimerkikisi Gleam of Sun sekä Bronze Rainbow. Liinalapsi on myös teetättänyt omia Exclusive- malleja tämän jälkeen.


- Bromeliad on minun exclusive- mallini, jossa timanttikudontainen vaaleanpunainen loimi sekä vaaleanvihreä kude. Muita saman loimen malleja mm. Mystical Topaz(turkoosi kude), Old rosa (beige kude), Amethyst (purppura kude), Black Opal (musta kude). Savannah ja Rainforest ovat Jungle-mallin muunnoksia, eli sama loimi, mutta Savannahissa keltainen ja Rainforestissa sinivihreä kude. Olemme nimenneet paljon omien exclusive- mallien kudevariaatioita omilla nimillään: esimerkiksi Earthy Rainbow, Northern Lights, Rainbow Springs jne. Sandian kanssa nimesimme eri tavalla, eli esimerkiksi Sandia Creme, Black, Purple, Latte, selventää Niina Liinalapsen Girasol- malleista kysellessäni.







Tässä Liinalapsen omilta sivuilta lainattu kuva Earthy Rainbow-mallista.
Sitten syntyivät Pine Tree, Cherry Pie ja Nostalgia.
-Saimme myös idean eri kudevärien käytöstä samaan loimeen. Kuteen värillä voi olla valtavan iso merkitys liinan ulkonäköön ja liina voi parhaassa tapauksessa näyttää ihan toiselta, Niina sanoo.


"Girasol suostui valmistamaan kangasta monella eri kudevärillä veloittamatta kudevärin vaihdosta erikseen. Se mahdollisti eri liinamallien kokeilun.
Ensimmäinen kudeväriä vaihtamalla teetetty liina oli Northern Lights, joka on tumman violetilla kudottu Earthy Rainbow- loimeen. Seuraavaksi syntyi Rainforest, joka tehtiin vihreällä Jungle- loimeen."


Niina tiedusteli myös Girasolilta mahdollisuutta teettää timanttikuvioisia kantoliinoja. Hän lähetti Girasolille joitakin mallikuvia erilaisista timanttisidoksista ja heidän kutojansa kehitti nykyisen yksinkertaisen timanttimallin.
- Ensimmäiset timanttikuvioiset kantoliinat olivat vaaleanpunaiseen loimeen kudottuja ja niitä teetettiin usealla kudevärillä: mm. Old Rosa, Mystical Topaz, Amethyst, Black opal, Rainy Day, Sunset.Timantti-Girasoleista tulikin todella suosittuja ja myöhemmin timanttia yhdistettiin myös raidallisiin malleihin. Asiakkailla tuntui olevan tarvetta myös paksummille liinoille, jotka sopivat paremmin myös isomman lapsen kantamiseen. Ehdotin Girasolille paksumpaa kantoliinaa ja niin syntyivät taaperovahvuiset liinat, Niina kertoo.


Sandia-mallin idea tuli YSV-foorumin Virvatuli ja Kaskisavu- malleista. Ne huomattiin myös maailmalla, ja niistä tuli valtavasti kyselyitä. Liinalapsi päätti vastata tähän tarpeeseen: "Halusimme tehdä Sandiasta kuitenkin omannäköisensä ja se suunniteltiin raita raidalta uudelleen".







Kuvassa Sandia Latte, vaaleanruskea kude. Kuva lainattu Liinalapsen omilta sivuilta.





Cherry Pie. Kuva lainattu Liinalapsen omilta sivuilta kuvagalleriasta.
Niina tykkäsi kovasti tästä liinasta, sillä vaaleanpunainen kuuluu hänen suosikkiväreihinsä.






















Double rainbow-malli oli ensimmäinen yhteistyömalli. Oikeudet ovat 50/50 Paxbabyn kanssa.
Sadie´s rainbow- mallista on valmistettu nyt 1. erä, oikeudet 50/50 Wrapbaby Boutiquen kanssa.
" He ottivat yhteyttä ja toivoivat yhteisprojektia. Liinoja valmistettiin viidellä eri kudevärillä; musta, valkoinen,lila,harmaa ja turkoosi.
Twill paksu(taaperolaatu), normaali, herringbone sekä Timantti.Kaikista neljästä ei ole valmistettu kaikkilla kudeväreillä".

Sadie´s Rainbow purple diamond violetilla kuteella. Kuva lainattu Liinalapsen omilta sivuilta.


Miten Vanamo syntyi?

Niinalla on ollut aina haave omasta kantoliinasta. Hän etsi kutomoa valmistamaan omaa kantoliinamalliaan. Hän otti 2-3 kutomoon yhteyttä, mutta asia ei kuitenkaan lopulta johtanut mihinkään. Mm. toinen malli ei vastannut toiveita kantoliinasta, mutta osoittautui harvinaisen hyväksi laudeliinaksi.

Wompat- kantorepun myymiseen USA:ssa liittyi paljon selvitettävää. Neuvoja ja opastusta Niina sai ELY-keskuksesta. Samaa kautta hän sai tietoonsa vastaperustetun Kultavilla- kutomon, joka sijaitsi Espoossa.

Oli kesä 2013, kun Kultavillalla alkoi neuvottelut yhteistyöstä Niinan kanssa. Niinalla oli vahva visio siitä, millaisia kantoliinoja haluttiin tehdä. Kultavillalla oli tekninen taito ja osaaminen sekä tarvittavat yhteydet kankaankudonnan maailmaan. Alkoi uskomattoman mielenkiintoinen ja monivaiheinen matka Vanamo- liinan kehittämiseksi.

Kantoliinakankaiden kuviointien ja sidoksien suunnitelussa auttoi tekstiilisuunnittelija KH-Design. 18 sidosmallin joukosta Niina valitsi mallit, joista tuli ensimmäisten kantoliinojen sidokset: Puolukka, Karpalo, Solki ja Ruutu. Hämeenlinnassa kudottiin ensin koekankaita, joiden pohjalta tehtiin suunnitelmat Kultavillalla valmistettavaa ensimmäistä pilot- erää varten.
Koeliinat lähetettiin testikierrokselle muutamalle Suomalaiselle kokeneelle kantoliinailijalle. Ensimmäiset Sateenkaari Vanamot valmistuivat loppuvuodesta 2013.

"Jo ennen pilot-erän valmistumista aloimme suunnittelemaan seuraavaa Vanamo- mallia ja uudenlaista sidosta. Halusin jotain aivan erilaista, monimutkaisen ja näyttävän sidoksen. Ihailen vanhoja suomalaisia käsinkudottuja puuvillatekstiilejä ja erityisesti perinteistä Lumihiutale- mallia, jota löytyi suvun isomummon kutomasta kaitaliinasta. Apuun kutsuttiin tekstiilisunnittelija Karkelo, joka teki suunnitelmat Vanamon Kide- mallille. Ensimmäinen erä Kide- liinoja valmistui loppukesästä 2014".

Sateenkaari Vanamo, punainen kude, ruutu-kuviolla. 100% GOTS-sertifioitu puuvilla.
  Vanamo-liinoissa käytettävät puuvillalangat tulevat Saksasta, OTTO- nimiseltä valmistajalta . Kaikki langat ovat                oeko-test -testattuja, myrkyttömiä ja turvallisia.


Kultavillalla on käytössään kaksi sähkökäyttöistä kutomakonetta joista on käytössä yksi kerrallaan.
Loimi teetetään kudontayrityksessä Keski-Suomessa.
Kaikki käytetyt langat ovat läpäisseet oeko-testit, näinollen ovat myrkyttömiä ja turvallisia.
Liinalapsi ei ole valinnut välttämättä halvimpia mahdollisia lankoja.Toki hintaa on mietittävä, mutta myös tilauserän suuruus vaikuttaa hintaan, suuret määrät toki edullisempia. -Työn osuus on se suurin kustannustekijä, langoilla säästämällä ei todellisuudessa tule suurta säästöä, Niina selventää.

Tilauksesta lankojen saapumiseen kuluu noin kuukausi, loimaukseen ja kudontaan varataan kahdesta kolmeen kuukautta aikaa. Lankojen tilaamisesta valmiiseen kankaaseen menee siis 3-4 kuukautta. Joulu ja kesälomat voivat viivästyttää tilauksen valmistumista kuukaudella.

Uusia, hiljattain valmistuneita villaliinoja, kudottiin pieni erä, vain 100 metriä. Tilaus valmistui kahdessa viikossa. 500-600 metriä on useimmiten minimitilaus, jos valmistetaan asiakkaan omasta loimesta. Kokeeksi kudottiin vähän myös paksumpaa villaliinaa. 
Vanamo Solki- liinoja valmistui kolme puuvillaista(solki graniitti tumma,Solki Huurre, Solki Kaamos) ja kaksi puuvilla-merinovillaliinaa(solki usva ja solki kinos, molemmissa 55%merinoa ja 45% puuvillaa)
Kuvassa ylhäällä tumma turkoosi-valkoinen vanamo Kinos, Solki- kuviolla. 45%puuvillaa, 55% merinovillaa.
Keskellä violetti-valkoinen Usva, Solki-kuviolla. 45% puuvillaa, 55% merinovillaa.
Alimmaisena musta-valkoinen Graniitti, Solki-kuviolla. 100% GOTS- luomupuuvillaa.


Etualalla olevat liinat syksyn uutta tuotantoa, etummaisena Kinos, Usva, Graniitti. Taempana Kaamos, Huurre,Usva, Kinos.


Yllä olevissa kuvissa näkyy Vanamo-liinoissa käytettäviä lankoja.
Puuvillalangat Otto-lankavalmistajalta saksasta, villalangat Saksasta Schoeller- nimiseltä valmistajalta. 
Pellavalanka tulee Italiasta tällä hetkellä. Puolalaistakin lankaa liinoihin testattiin, mutta sen laatu oli möykkyistä.

Kuvassa puuvilla-pellava Kide hetki. Kuva liinalapsen sivuilta. Kide-liinat ovat Niinan suosikkeja Vanamoista.


Vastavalmistunut rengasliina.


Ompelijoiden työn alla oli haastattelupäivänä useampia rengasliinoja.
Aiemmin ompelu oli ainoastaan alihankintana, nykyään Liinalapsella omat ompelijat. Reilu vuosi sitten aloitti ensimmäinen, ja kesällä 2015 Niina palkkasi toisen ompelijan. Ompelijat ovat taitavia monitoiminaisia, jotka hoitavat myös tilausten hoitamista,tuotekuvauksia sekä muita asioita.
Reppuja valmistuu yhä hieman alihankinnan kautta. Tiesitkö, että ylläolevassa Huurre- liinassa on käytetty kahta eri turkoosin sävyä? Itse en sitä paljaalla silmällä erottanut.

Kantoliinarenkaat tulevat USA:sta Sling Rings:sta. Ne ovat korkealaatuiset, alumiiniset, valmistajan testauttamat, myrkyttömät sekä täysin turvalliset.

Ahkerat monitoiminaiset työn touhussa




Liinavarastoa



Liinailulaukkuja.

Girasolin my sol-neliöliinoja.



Joulukuussa tulossa myyntiin puuvillaloimeen kudottuja liinoja, joissa lisänä villa,silkki,pellava sekä villa, pellava.

Kaikki liinat pidetään nykyään kankaana. Tilauksen tullen ommellaan liiina halutun mittaiseksi. Näin varmistetaan, että kankaasta saadaan juuri oikeanmittaisia liinoja. Olisikin ikävää, jos vaikka kaikki pidemmät liinat olisi myyty loppuun ja varastossa olisikin vain lyhyitä. Tai sitten varastossa onkin pitkiä ja niitä joudutaan pätkimään.



Suomessa kaksi liikettä jälleenmyy Liinalapsen tuotteita. 
Ulkomaisia jälleenmyyjiä liinalapsella on 49, suurin osa niistä on pieniä verkkokauppoja. Määrällisesti eniten ulkomaille menee girasol-liinoja. 
Niinan toiveissa on löytää Liinalspselle nykyistä helpommin lähestyttävä liiketila, vanha tehdas tai tunnelmallinen puutalo olisi ihanteellinen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.





5 kommenttia:

Mukavaa, jos jätät viestin vierailustasi :)